Turvotusta ja jännitystä

Vitsit, miten voikin olla mahtava olotila! Tiistaista eteenpäin on kyllä turvottanu melkolailla ja oonkin naureskellu, että jos se yks ihminen töissä sai epäilyksiä muidenkin mieleen, niin ei ne ainakaan ole hälventyneet tän mun olotilan ansiosta. Oon kulkenu kyllä löysissä housuissa ja hupparissa, ei paljon farkkuja oo tehny mieli jalkaan laittaa. Paitsi yhdet, joita oon käyttäny ollessani hieman pyöreämpi. Ne on nyt varsin hyvät, eikä edes vyötä tarvi :)
Muutenkin tuolla mahassa on ollu nyt enemmän tuntemuksia ja on pitänyt vähän hidastaa tahtia, kun reippaasti kulkeminen ja touhottaminen ei tunnu omalta jutulta tällä hetkellä. Tässä ilmeisesti saa hyvää esimakua raskaana olemisen ihanuudesta ;)

Noiden fyysisten oireiden ansioista on tällä hetkellä melko hankala unohtaa ja olla ajattelematta tätä hoitoa. Eilen töissäkin purskahdin itkuun ihan mitättömstä asiasta. Johtaja pyysi mut jutteleen yhdestä asiasta mihin olin suhtautunut viikkopalaverissa sovittujen toimintatapojen vastaisesti. Ei todellakaan mikään iso asia, mutta häntä oli se jäänyt mietittymään ja halusi keskustella vielä siitä. En ottanut siitä nokkiini tai mitenkään kokenut keskustelu syyttävänä ja onneksi johtajakin tietää, että käyn tällä hetkellä henkisesti raskaita asioita läpi, joten hänkään ei ihmetellyt reaktiotani.
Joten kuten sain soperrettua, että tämä johtuu siitä, että ensi viikko lähenee ja se pelottaa & pyörii mielessä. Johtaja ymmärsi kyllä ihanasti ja meinasi, että kannattaa miettiä omaa jaksamista. Työni on kuitenkin fyysistä ja pitäisi pystyä olla aidosti läsnä. Niinpä sitten jäin sitten kotiin täksi ja huomiseksi päiväksi ja toivon todella, että punktio ens viikolla olisi jo heti maanantaina. Jos ei ole, niin sitten täytyy varmaan sitäkin päivää pyytää sairaslomapäiväksi.

Huomenna tosiaan aamupäivällä on kohtalon hetket ja selviää milloin punktio on. Sen perusteella voikin sitten taas suunnitella elämää vähän eteenpäin. Pitäs nimittäin yrittää ratkaista joulun ajan-dilemma. Olemme mieheni kanssa sopineet, että vietämme joulun kaksin kotona, mutta sitten minua on myös painostettu tulemaan joulun jälkeen käymään lapsuudenkodissa. Ainut pieni ongelma nyt vaan on, että tämän hoitokierron tulos selviää sitten sillä samalla viikolla, mikäli siis siirtoon asti päästään. Tulee tulokseksi kumpi vain, niin haluaisin vastaanottaa sen tiedon mieheni kanssa yhdessä. Mutta hankala tästä on äidillekään puhua, että miksi en vielä osaa sanoa varmuudella miten tulisin, kun hän ei tiedä meidän tilanteestamme. Tämähän tietenkin ratkeaisi taas sillä, että kertoisin suoraan.. jälleen jään pohtimaan tuota asiaa..

Pause

Ihanan talvinen keli ulkona, kävin pitkän kävelylenkin koiran kans metsässä ja nautin hiljaisuudesta sekä lumisesta maisemasta. Toivottavasti lumet ei lähde pois hetkeen, vaan jatkuisi pitkälle yli joulun tällaisena. Olen pikkuhiljaa yrittänyt alkaa virittäytymään joulun odotukseen ja ajattelinkin tänään laitella jouluverhoja ja kaivella jouluvaloja sekä -koristeita esille. Tänä vuonna on ensimmäinen joulu, jonka vietämme miehen kanssa kahden omassa kodissamme. Aikaisemmat joulut ovat menneen yhdessä tai erikseen jomman kumman vanhempien luona. Nyt haluamme kokeilla joulun viettämistä kahden, toivottavasti tästä ei kuitenkaan tule tapa, vaan ensi joulua viettäisimme kolmisin.

Yksi suurimmista syistä tälle ratkaisulle on se, että nyt tämän käynnissä olevan hoidon lopputulos ratkeaa toivottavasti joulun tienoilla. Pieni kysymysmerkkihän tässä toki on vielä, että jatkuuko hoito enää keskiviikon jälkeen.. sen ratkaisee miltä munasarjani näyttävät 0-ultrassa.

Ajatukset mitä metsässä kävellessä tuli mieleen, jotenkin liittyi taas siihen tunteeseen, että elämä tuntuu olevan useimmiten pausella näiden hoitojen vuoksi. Varmaan hyvin tuttua kaikille hoidoissa oleville/olleille, että kaikki muu on hollilla ja tekemiset/menot suunnitellaan sen mukaan mikä tilanne on menossa. Itsehän tähän on ryhtynyt, mutta kyllä se välillä tympii. Niin kuin eilen, kun juttelin äidin kanssa puhelimessa ja hän kysyi, että josko joulun jälkeen tulisin käymään. Äitini tai muu perheeni ei tiedä hoidoistamme, joten en voi oikein selittääkään, miksen voi vielä varmuudella sanoa milloin tulisin.  Lupasin kuitenkin hätäpäissäni ja pienen syyllistämisen jälkeen, että tulen jouluaaton jälkeen. Silloin on kyllä hoito ohi, mutta toisaalta hoidon tuloksen jännittäminen pahimmillaan ja mahdollisen pettymyksen vastaanottamisen aika. Joten onko sekään nyt hyvä ajankohta.. tuntuu ettei tässä tilanteessa koskaan ole hyvää ajankohtaa. Auttaisko se sitten, että kertoisi asiasta? Varmasti jollain tavalla, mutta kun en ole vielä ihan satavarma, että haluaisin kertoa.