Viimeisellä piikillä

Pah, hukkaan meni hyvät jännitykset Pregnylin suhteen. Mustelmaisesta mahasta löytyi vielä kohta mihin en oo pistäny ja peloista huolimatta se ei sattunut ollenkaan. Valehtelematta viis minuuttia piti kerätä rohkeutta pistämiseen, kyllä sitten jälkeenpäin huvitti.

Mutta nyt on sitten lääkkeet otettu ja kännykästä poistettu kaikki neljä hälytystä. Siitäkin huolimatta heräsin aamulla kesken unien. Ei ollut edes vessahätä tai mitään muutakaan, jostain syystä vaan heräsin. Katoin kännykkää ja tajusin, että kellohan on 06:20. Eli  ilmeisesti elimistöni on tottunut siihen, että noihin aikoihin käydään hereillä sumutteen takia ja sitten jatketaan unia. Toivottavasti se myös pian tottuu siihen, että tuohon aikaan voi jatkaa unia.. varsinkin viikonloppuisin.

On kyllä helpottavaa ajatella, että kohta tämä hoitokierto on ohi ja jos hyvin käy, niin sitten on jäljellä enää kahden viikon "olenko-raskaana"-piinailu. Sehän on varmasti ihan helppoa ;)

Kuka voisi kelloon pistää vähän vauhtia?

Se on kyllä totta, että odottavan aika on pitkä.. yleensä viikonloput on kivoja ja ne sujahtaa aina liian nopeasti ohi. Nyt tuntuu, että jo pelkästään tämä lauantaipäivä on ollut p-i-t-k-ä! Kun ei oikein mitään kauheasti voi touhuilla, mieli tekis mennä joululahjaostoksille ja siivoilla asuntoa, mutta pakko on pakottaa itsensä vaan ottamaan rauhallisesti.

Lisäksi pakko on vielä valvoa puolille öin, että "saa" pistää Pregnylin. Eilinen Puregoni sattui jo sen verta paljon, että ei kauheasti innostais enää pistellä mitään. Sumuttelutkin loppuu sitten tänään, eihän sitä olekaan jatkunut kuin lokakuun lopusta alkaen. Lähestulkoon pieni ikuisuus tuntuu olevan siitä, kun aloitin sumut ja tämä hoitokierto käynnistyi. Pitkä kaava on ollut kyllä kirjaimellisesti pitkä.

Edelleen täytyy vaan pitää peukut ja varpaat ristissä, että saadaan alkioita hyvin pakkaseen. En haluaisi heti kyllä tähän uudelleen alkaa. Niin ja nimenomaan pakkaseen alkioita, en jaksa uskoa, että pääsemme tuoresiirtoon. Pidetään sitä ylimääräisenä bonuksena tähän päälle, jos sinne päästään :) Mies on ollut ihan innoissaan, että ajatella jos tämä nyt onnistuu.. on pitänyt häntä vähän jarrutella ja samalla yrittää pitää omakin mieli siinä uskossa, että sinne siirtoon ei päästä.

On tämä kyllä ollut kyllä melko rankkaa, mutta onneksi on ihana mies vierellä, vertaistukea ja ystäviä. Niiden voimalla mennään!

Turvotusta ja jännitystä

Vitsit, miten voikin olla mahtava olotila! Tiistaista eteenpäin on kyllä turvottanu melkolailla ja oonkin naureskellu, että jos se yks ihminen töissä sai epäilyksiä muidenkin mieleen, niin ei ne ainakaan ole hälventyneet tän mun olotilan ansiosta. Oon kulkenu kyllä löysissä housuissa ja hupparissa, ei paljon farkkuja oo tehny mieli jalkaan laittaa. Paitsi yhdet, joita oon käyttäny ollessani hieman pyöreämpi. Ne on nyt varsin hyvät, eikä edes vyötä tarvi :)
Muutenkin tuolla mahassa on ollu nyt enemmän tuntemuksia ja on pitänyt vähän hidastaa tahtia, kun reippaasti kulkeminen ja touhottaminen ei tunnu omalta jutulta tällä hetkellä. Tässä ilmeisesti saa hyvää esimakua raskaana olemisen ihanuudesta ;)

Noiden fyysisten oireiden ansioista on tällä hetkellä melko hankala unohtaa ja olla ajattelematta tätä hoitoa. Eilen töissäkin purskahdin itkuun ihan mitättömstä asiasta. Johtaja pyysi mut jutteleen yhdestä asiasta mihin olin suhtautunut viikkopalaverissa sovittujen toimintatapojen vastaisesti. Ei todellakaan mikään iso asia, mutta häntä oli se jäänyt mietittymään ja halusi keskustella vielä siitä. En ottanut siitä nokkiini tai mitenkään kokenut keskustelu syyttävänä ja onneksi johtajakin tietää, että käyn tällä hetkellä henkisesti raskaita asioita läpi, joten hänkään ei ihmetellyt reaktiotani.
Joten kuten sain soperrettua, että tämä johtuu siitä, että ensi viikko lähenee ja se pelottaa & pyörii mielessä. Johtaja ymmärsi kyllä ihanasti ja meinasi, että kannattaa miettiä omaa jaksamista. Työni on kuitenkin fyysistä ja pitäisi pystyä olla aidosti läsnä. Niinpä sitten jäin sitten kotiin täksi ja huomiseksi päiväksi ja toivon todella, että punktio ens viikolla olisi jo heti maanantaina. Jos ei ole, niin sitten täytyy varmaan sitäkin päivää pyytää sairaslomapäiväksi.

Huomenna tosiaan aamupäivällä on kohtalon hetket ja selviää milloin punktio on. Sen perusteella voikin sitten taas suunnitella elämää vähän eteenpäin. Pitäs nimittäin yrittää ratkaista joulun ajan-dilemma. Olemme mieheni kanssa sopineet, että vietämme joulun kaksin kotona, mutta sitten minua on myös painostettu tulemaan joulun jälkeen käymään lapsuudenkodissa. Ainut pieni ongelma nyt vaan on, että tämän hoitokierron tulos selviää sitten sillä samalla viikolla, mikäli siis siirtoon asti päästään. Tulee tulokseksi kumpi vain, niin haluaisin vastaanottaa sen tiedon mieheni kanssa yhdessä. Mutta hankala tästä on äidillekään puhua, että miksi en vielä osaa sanoa varmuudella miten tulisin, kun hän ei tiedä meidän tilanteestamme. Tämähän tietenkin ratkeaisi taas sillä, että kertoisin suoraan.. jälleen jään pohtimaan tuota asiaa..

Lääkekatto

Kävin keskiviikkona hakemassa reilulla parilla sadalla eurolla Puregonia ja tänään yllätyin iloisesti Kelan sivuilta kattoessani, että lääkekattoni on enään n.70 euroa vaille täyttymistään. Ens viikolla pitää varmaan hakea Suprecuria ja toki lisää Puregoniakin, joten kyllähän tuo mieltä lämmitti huomata, että enää tarvi vain noin vähän maksaa itse ja sen jälkeen saakin "tuntuvalla alennuksella". On se hieno homma tuo lääkekatto!

Pikkujoulutunnelmissa

Kolme päivää pistoksia takana ja kyllä se vaan jännittää edelleen :) Ehkä johtuu enimmäkseen siitä, että nyt tuo pistäminenkin tuntuu enemmän kuin ennen. Mutta on kai se ihan ymmärrettävää, jos pistää kolme kertaa suuremmalla annostuksella kuin aiemmin?

Eilen oli työpaikan pikkujoulut, mitkä vähän stressas etukäteen, että miten oikein teen. Menin ennen pikkujouluja työkaverin luo, joka tietää vaikeuksistamme. Hänelle pystyin avautumaan asiasta ja kysymään mielipidettä, että A)kerronko valkoisen valheen, joka ei välttämättä mene läpi B)sanonko, ettei alkoholi maistu ja asetan itseni sitä kautta kolmannen asteen ristikuulusteluun vai C)jotain muuta? Hän muistutti sitten eräästä yhteisestä työkaveristamme, joka huijasi risteilyllä meitä muita juomalla tyyliin yhden lasillisen ja sitten myöhemmin haki alkoholittomia drinkkejä. En itse edes muistanu tuota, mutta muistin kyllä että meni ihan täydestä. Joten totesin, että taidan ottaa itsekin tuon linjan, paitsi että juomien haun korvasin sillä, että oli sama lasi koko ajan kädessä. Otin pari pientä hörppyä ja kävin välillä tyhjentään lavuaariin siitä ja glögiinkin laitoin muka terästettä..

..ja täydestä meni! Paitsi, että yksi työkaveri vähän antoi epäileviä katseita illan aikana. Ja sen jälkeen, kun lähdin ilmeisesti poikkeuksellisen aikaisin, niin tämä ihminen oli alkanut esittään omia epäilyksiään. Ihmetteli kun lähdin niin aikaisin, mutta onneksi sen oli muut kumonnu sillä, että pääsin kimppataksilla samaan suuntaan menevän työkaverin kans. Sitten esitti myös sen "x on varmaankin raskaana", mutta senkin oli muut kumonneet sillä, että kyllähän minä join siellä.
No kyseinen ihminen saa mun mielestä epäillä mitä epäilee omassa mielessään. Pitää ehkä varalta keksiä jokin näpäytys takaisin, jos vielä tiistaina saan kuulla vihjailuja tai uteluja, kun eihän tämä asia oikeasti hänelle kuulu!

Mahtavia uutisia!

Eilisen synkistelyn jälkeen on taas kiva kirjoitella hyviäkin uutisia! Nimittäin tämän päiväisellä lääkärikäynnillä sain kuulla, että pistoshoidot VOIVAT alkaa!

Lääkäri oli alussa vähän ihmeissään, kun mulla ei ollu vuoto alkanut teroluteista huolimatta. Ja ihmetteli myös, etten ollut ottanut yhteyttä silloin, kun oli sitä ylimääräistä vuotoa. Hyväksyi kuitenkin selityksen, että luulin sen johtuvan pelkästään Suprecurista. Katottiin ultralla tilannetta ja kun limakalvo oli ohut eikä viimeksi näkyneitä munarakkuloita enää ollut, niin (toista lääkäriä konsultoituaan) lääkärini totesi, että voidaan pistokset aloittaa. Vielä aamulla vallalla ollut epätoivo, suru ja pelko hoidon epäonnistumisesta vaihtui iloon ja toki pieneen jännitykseen. Olin niin tyytyväinen, että ei haitannut vaikka odotin 1,5 tuntia päästäkseni hoitajan ohjaukseen.

Pistosten aloittaminen oli taas jotenkin jännittävää, vaikka se olikin vielä tuoreessa muistissa, että ei se oikeasti satu. Vajaan viikon päästä sitten labrakokeella tarkistaan miten lääke on vaikuttanut ja ensi viikon lopulla saan tietää milloin punktio on. Vaikka haluankin ajatella hoidon vaihe kerrallaan, mutta haluaisin uskoa, että kyllä tässä punktioon mennään!

Nyt pitäis sitten vaan keksiä millä huijaan työkavereita pikkujouluissa.. enhän minä ennenkään ole kuppiin sylkenyt, niin mites nyt sitten yhtäkkiä?? Syksyllähän yks työkaveri kysyi suoraan, että olenko raskaana, kun kuuli etten ollut nauttinut alkomahoolia eräällä viikonloppureissulla. Ehkäpä keksin valkoisen valheen lääkekuurista..? :)

Mutta kyllä tämä vaan tuntuu mahtavalta, kun on saanut hyviä uutisia! Aamulla itkin koiran kanssa lenkillä ja olin ihan varma huonoista uutisista. Ei pitäisi murehtia etukäteen, mutta valitettavasti se on todella paljon helpommin sanottu kuin tehty :)

Nyt vähän näyttää siltä et maailma ei loppunutkaan

Tasaisen hyvä on olotila tällä hetkellä. Ei sen kummempia tunnemyrskyjä, vaikka pinna välillä onkin ollut kireänä, mutta maailma ei ole enää kaatunut viime aikoina :) Tuo ihmeellinen vuoto mistä kirjotin viimeksi on jatkunut melko normaalina menkkavuotona tähän päivään asti. Tänään on ollut varsin niukkaa vuotoa enää, joten uskon vakaasti, että se johtuu Suprecurista. En ole ehtinyt soittaa hoitopaikkaan, mutta jos haittavaikutuksissa mainitaan "kuukautisten kaltainen vuoto", niin eikö se nyt sitten ole juuri tätä?
Tosi montaa kivaa juttuakin on tiedossa vielä tälle viikkoa, mennään keikalle kaveripariskunnan kanssa, kummityttö (9kk.) tulee kylään ja käyn heittään reissun Tampereelle. Kiireistä, mutta mukavaa :) Ens viikon vois sitten ahtaa täyteen liikuntamenoja, niin eiköhän se aika joulukuun alkuunkin hurahda piakoin.

Uuteen nousuun

Loppuviikkoa kohti näemmä alkaa tunnelmat paranemaan. Keskustelut ystävien ja vertaisten kanssa ovat piristäneet. Lisäksi nautin lääkettä nimeltä liikunta; kuntosalilla painojen kanssa ähertäessä ja zumbassa jalat solmussa veivatessa ei juuri ehdi murehtimaan, kun pitää keskittyä siihen mitä on tekemässä. Pitää vaan yrittää väsymyksestä ja pahasta olosta huolimatta pakottaa itsensä tekemään jotain, kyllä se vaan palkitsee. Eilen olin zumban jälkeen niin täynnä energiaa, että siivosin ja järjestelin kotia ja siitä tuli vaan entistä parempi mieli.

Joten ehkä tämä tästä taas.. ainakin hetkeksi!

---
Päivitystä illalla:
Nyt vähän ihmetyttää.. eilisten puuhastelujen jälkeen tuli veristä vuotoa ja yöllä tuhrutteli. Aamulla oli menkkatuntemuksia ja tuli ihan oikeaa vuotoa ja sitä on jatkunut nyt tässä pitkin päivää. En oikein mitä tämä nyt tarkoittaa..
Onko mun kroppa menny sekaisin?
Johtuuko Suprecurista?
Oliko ne viime menkat valemenkat ja nää vasta oikeat?
Vai mitä oikein?

Jään seurailemaan tilannetta ja ei kai se auta kuin soitaa hoitopaikkaan ja kysyä mikä on??

Pelko persuksissa eteenpäin

Pelko siitä, että tuo Suprecur ei tule toimimaan minulla ollenkaan, ei ole hälventynyt. En vaan saa sitä ajatusta mielestäni, että tämä hoitokierto tulee menemään pieleen sen takia, että tuo lääke ei ole minulle sopiva. Saattaa olla turhaa pessimismiä ja etukäteen murehtimista, mutta en voi tuolle ajatukselle mitään.

Tänään menin sitten töihin, vaikka pukuhuoneessa jo alkoi tuntumaan, että olikohan tämä virhe? Olisi eri asia olla töissä jossain, missä voisin vaan olla ja tehdä hommia ilman jatkuvia sosiaalisia kontakteja. Minun työssäni (valitettavasti välillä) se ei onnistu, on lapset ja asiakasperheet ja työkaverit.. joten omaan itseeni ja suruuni käpertyminen ei oikein onnistunut. Kotiin, jos olisin jäänyt, niin tuotahan sitä olisi tullut tehtyä. Joten en tiedä sitten kumpi oli parempi, pakottaa itsensä käyttäytymään suht. normaalisti ja tekemään töitä vai se, että olisin jäänyt kotiin märehtimään asiaa, jolle en oikeastaan voi mitään. Järkevästi ajatellen toki se on tuo ensimmäinen, mutta kyllähän sitä täytyy välillä ottaa aikaa itselleen. Ja eilen oli sellainen tarve, en todellakaan ois ollu työkuntoinen.

Kävin pomon kanssa juttelemassa, kun se oli ollut aika hämmentynyt mun eilisen puhelun jälkeen. En nyt suoraan kertonut mikä mulla oli, mutta sanoin että hyvin henkilökohtaisesta asiasta on kyse ja kun kysyi, että onko mulla ns. fyysistä vaaraa (meillä on muutamia vakavia sairauksia läpikäyneitä ollut töissä), niin sanoin että kyllä tämä on enemmän henkisen hyvinvoinnin juttuja.  Mutta vaikken kertonu suoraan, otti kuitenkin vakavasti ja kysyi, että voiko jotenkin auttaa. Niinpä katoimme hänen kalenteriin mun lääkärikäynnit, jolloin varmistetaan että pääsen hyvillä mielin niihin menemään.

..mutta täältä noustaan taas pienen mahalaskun jälkeen!

Edellisen kirjoituksen mollivoittoisista tunnelmista on pikkuhiljaa noustu, jos ei nyt ihan huipulle, niin ainakin siihen vaiheeseen, että ihan joka asia ei itketä. Ainoastaan äsken luettu juttu muusikkoisästä, jonka poika oli kuollut 3-vuotiaana aivosyöpään sai hanat aukeamaan. En osaa edes kuvitella sitä tuskaa, kun oman lapsensa on joutunut hautaamaan ja mitä he ovat ennen sitä käyneet läpi. Rankkaahan tämä lapsettomuuskin on, eikä surut ole verrattavissa. Tämä on minun taakkani, jokaisella meillä on jotain.

Tuosta "jokaisella meistä on jotain" lauseesta tuli mieleen viikonloppu, jolloin näin pitkästä aikaa erästä hyvää ystävää yhteisen kaverimme juhlissa. Emme näe usein, mutta se yhteys kuitenkin on säilynyt ja siinä hänen humaltuessaan tuli nämä jutut "sä olet mulle niin tärkeä kaveri", "tosi kiva, kun tulit ja pitää kyllä nähdä useammin", "mitä sulle ihan oikeasti kuuluu, mä haluan tietää".
Mietin hetken mitä tuohon vastaisin, tilanne oli sellainen, että ei siinä oikein viittiny alkaa avautumaan, vaikka jos kahden olisimme olleet, olisin niin voinut tehdäkin. Vastaukseni "pääsääntöisesti hyvää" ilmeisesti oli tyydyttävä. En tiedä mitä hänen mielessään sitten liikkui, kun oli pari kertaa aiemmin illan aikana ihmetellyt nollalinjaani alkoholin suhteen. Selitykseni seuraavan aamupäivän sovitusta Zumbatunnista meni kuitenkin läpi ja toisaalta tämä ystävä tietää, että useimmiten kun olemme alkoholia ottaneet, niin seuraukset on olleet "tuhoisat". Ei ois ollut zumbaan asiaa kyllä sellaisen illan jälkeen ;)

Sain sitten iltapäivällä puhelun lääkäriltä ja mieli oli sen jälkeen parempi. Olivat tehneet uudet suunnitelmat mun kropan menoksi ja hoito jatkuu! Jatkan sumuttelua edelleen ja aloitan ens viikolla terolut-kuurin, jotta vuoto sitten varmasti tulis sopivaan aikaan. Seuraava tuomionpäivä on joulukuun alussa, johon mennessä siis vuoto olisi pitänyt alkaa ja sitten peukut & varpaat ristissä ultraan, jossa toivottavasti nähdään, että lääke on vaikuttanut. Ei auta kuin uskoa ja toivoa, vaikka suoraan sanottuna kyllä pelottaa, että entä jos tämä lääke ei toimi minulla ollenkaan?

Asiat olikin jo liian hyvin..

"Oletko lintu, upea joutsen vai siipirikko?
Oletko vahva kuin vanhempi sisko vaiko sittenkin lapsi?
Oletko laivan neitsytmatka vai haaksirikko?
Onko vaan aina pakko toisten toiveet täyttää?

Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa
siltäkö tuntuu sinusta?

Hei, kaikki laskee sun varaasi aivan helvetin paljon
Susta odotetaan jotain kuningatarta tai pelastajaa
Annetaan sun olla vielä nuori vähän aikaa

Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa
siltäkö tuntuu sinusta?

Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko pelkäävät?
Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko hylkäävät?
Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko pelkäävät?
Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko hylkäävät?
Jos mokaat

Tyttö epäkunnossa
siltäkö tuntuu sinusta?
Epäkunnossa."
 -Herra Ylppö ja Ihmiset - Tyttö Epäkunnossa 


Kyllä siltä tuntuu minusta. Alkoi jo eilen illalla tuntumaan ja pelottamaan siltä, että kaikki ei ole kunnossa ultrassa. Että lääkäri sanoo lääkkeen olleen tehoton.
Miten "hienolta" se tuntuukaan olla oikeassa. Tuntui ihan niin mahtavalta, että itkin hoitopaikan vessassa meikit poskille ja uudestaan itku tuli ulko-ovesta astuessa. Yritin soittaa miehelle, joka ei vastannu. Päätin soittaa töihin ja kyyneliä nieleskellen sain sanottua, että en ole työkunnossa, koska olen saanut huonoja uutisia. Siihen asti meni hyvin, kunnes pomo kysyi, että pystynkö puhumaan siitä.. ilmeisesti itkunpyrähdysten keskeltä todettu "en"oli riittävä selitys ja vastaus.

Kroppani, jolle normaalisti toimiva kierto on yleensä ollut vieras käsite, päätti että sumuista huolimatta aletaan nyt sitten toimiin normaalisti. Eli nyt sitten ei ala pistokset vielä, vaan jatkan sumuttelua johonkin asti ja kaikki siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Hoitopaikasta soitetaan iltapäivällä ja kerrotaan miten jatketaan, mutta miten musta tuntuu, että sieltä tulee vaan lisää p*skaa niskaan..

Kellotettua elämää

Kännykkä; 06:15 muista sumu, 14:15 muista sumu, 21:30 muista terolut, 22:15 muista sumu. Voisi sanoa, että kovin aikataulutettua on elämä tällä hetkellä, mutta muutoin sumuttelu on lähtenyt hyvin käyntiin. Kuudes päivä on menossa ja ainoa mainittava oire on hikoilu, jonka täytyy johtua tuosta lääkkeestä, koska hikiaalto iskee päälle ihan vaikka vaan paikallaan olis. Päänsärkyä on ollu lievästi, mutta ei vaivaksi asti. Toivottavasti jatkuu yhtä helppona! Mieskin on huokaissut helpotuksesta, kun vielä ei oo tarvinu muuttaa pihalle telttaan karkuun hormoonihirviötä :D

Vertaistuki on kyllä arvokasta, se on moneen kertaan tullut todettua omallakin kohdalla. Yrityksen alkuvaiheessa hain vertaistukea netin keskustelupalstoilta. Oli jännittävää kirjoitella samoja asioita läpikäyvien kanssa; pohtia mahdollisia oireita ja jännäillä "pupuilun" tuloksia. Kuitenkin mitä pidempään tätä yritystä oli kestänyt, aloin kaivata myös tukea livenä. Lähipiirissäni ei tahattomasti lapsettomia ole (tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut..) ja ne muutamat ystävät, joille avauduin asiasta, ottivat sen kyllä ihan hyvin, mutta samanlaista ymmärrystä heiltä ei voi koskaan saada, kuin mitä saa saman kokeneilta. Heillä oli ja on edelleen kovin kova usko, että tulemme onnistumaan.. onhan se kiva, että joku uskoo silloinkin, kun itse ei. Mutta kun tuo uskominen ei perustu mihinkään faktatietoon...

Kriisi mikä aiheutui hyvän ystäväni raskaudesta ja sen aiheuttamista tunteista sai minut hakeutumaan vertaistukiryhmään. Olin sitä jo aiemmin pyöritellyt mielessäni, mutta tuo viimeistään sai minut huomaamaan miten suuria (ja pelottavan katkeria) tunteita sisälläni oli. Ja sitten tuo tapaus sai ne tulemaan melkoisena ryöppynä ulos ja ei ihmekään, että ystäväni koki osan niistä syyllistämisenä. Vaikka toisaalta myös olen edelleen sitä mieltä, että kuka tahansa saman kokenut olisi ymmärtänyt ne ovat ihan "normaaleina" lapsettomuuden aiheuttamia tunteita.

Eikä sen tarvitse olla edes kovin läheinen ihminen, jonka raskausuutiset tai lapsentekemiseen liittyvät kommentit saavat näkemään punaista ja tunteet kuohahtamaan.Tällä viikolla ärsytyksiä on saaneet aikaan, kun luin eräästä naistenlehdestä kuinka M.Veitola pohti pitäisikö alkaa tekemään lapsia ennen kuin on liian myöhä.. sitten eilettäin jompikumpi iltapäivälehdistä otsikoi lööpissään, kuinka vauvapaineet nakertavat Victorian ja Danielin onnea.. ja kaiken huippuna kaikkien "rakastama" Tuksukin on sitten raskaana..

Suprecuria ja valkoisia valheita

Tänään oli sitten hoitojen aloituksen ensimmäinen käynti. Jännitti kuitenkin kovasti, nyt tämä muuttuu konkreettiseksi tämä homma. IVF ei ole enää vain jokin kaukainen asia, joka tulee tapahtuaan joskus, vaan se on nyt totisinta totta. Pelottaa ja hirvittää ja toisaalta kuitenkin olen innoissani.

Varsin nopea ja liukuhihnamainen toimitus oli tuo lääkärikäynti, vaikka tiesinkin etukäteen, että ei tässä ihmeempiä tapahdu. Sisään huoneeseen ja lääkäri kyseli jälleen hassusti "miten olet voinut?". Jotenkin tässä vaiheessa hoitoa tuo kuullosti hassulta, toki ihan kohteliasta kysellä, mutta mitähän lääkäri olisi meinannut, jos olisin alkanut avautumaan työpaikan hankalasta tilanteesta tänä aamuna tai siitä miten venyvä piharemontti kiristää hermoja ja saa meidät päivittäin kiroamaan mutaista pihaa.

Siitä eteenpäin mentiinkin tuttua rataa, housut pois ja pöydälle ja toteamus monirakkulaisista munasarjoista. Sitten sainkin reseptit Suprecuria, Puregonia ja Pregnyliä varten. Jännitykseltä meinasi mennä ensin ohi sumutteen annostusohje. Onneksi varmistin, sillä luulin aluksi, että sumuttelen kaksi kertaa kumpaankin sieraimeen kerralla. Mutta lääkäri olikin tarkoittanut, että kaksi suihkausta eli kumpaankin sieraimeen yhdesti ja kolme kertaa päivässä.

Ensimmäisen lääkeannoksen sainkin ottaa töissä. Oli vähän kiireinen päivä ja juuri hankalaan aikaan piti lähteä lääkettä ottaan. Eiköhän pukukaapilla ollu samaan aikaan työkaveri tekemässä lähtöään kotiin. Yritin keksiä kaikenlaista puuhasteltavaa siinä, etsin kännykkää ja tarkistin muka viestit, rasvailin huulia ja mietin kuumeisesti, että mitä vielä keksin tekemistä siksi aikaa, että työkaveri häipyy. Ei siinä muuten mitään, mutta kun lääke oli paketissaan ja piti se suihkepullokin koota, joten en viittiny sitä alkaa väkertään toisen silmien alla. Ja olisin herättäny liikaa huomiota sulkeutumalla suihkukoppiin touhuileen.Onneksi hän viimein oli valmis lähtemään. Jouduin lipsauttaan valkoisen valheenkin, että minulla ei ole aikataulukirjaa mukana ja kehotin häntä tarkistamaan taukotilamme puolelta, kun alkoi sitä vielä ovensuusta kyseleen.

Ekat sumut meni oikein nätisti sinne minne pitikin. Nyt on sitten kännykässä muistutuksia lääkkeiden otosta, joten aikataulutettua elämää tulen elämään seuraavat pari viikkoa. Onneksi tuo sumu on kuitenkin helppo ottaa muuallakin, nyt kun se kerta on jo siinä pullossa valmiina.
Toivon kovasti, että sumut ei aiheuta pahempia oireita ja menkatkin tulis ajallaan, ettei siirry pistosten aloittaminen. Terot lopetan lauantaina ja jään odotteleen menkkoja!

"Tekisitte ite niitä vaippaikäisiä"

Sarjassamme taas älyttömiä kommetteja!! En tosin itse saanut tätä ko. kommenttia, mutta pisti silmään fb:ssä. Saattoi toki olla läppä, mutta itse en tuollaista huumorilla osaa ottaa ja näin punaista tuon kommentin nähdessäni. Millä oikeudella ihmiset laukoo tuollaisia?? Mistä voit ikinä tietää, josko kommentin saanut vaikka sattuu olemaan lapsettomuudesta kärsivä tai vaikka vapaaehtoisesti lapseton, tuskin silloinkaan haluaa kuulla tuollaisia??

Toinen mikä on viime aikoina ärsyttäny on se, kun ihmiset luulee, että jos ei käytä alkoholia, on automaattisesti raskaana. Ei ole kauankaan aikaa, kun multa ihan suoraan kysyttiin usean ihmisen kuullen, että olenko raskaana, kun kerroin että viikonloppureissullani en ollut nauttinut alkoholia. Ärsytti, kun menin ihan sanattomaksi moisesta, enkä sitten saanut sanottua mitään nasevaa takaisin. Onneksi yks läsnä olleista sai vähän kevennettyä tunnelmaa ja totesi, että tällä kysyjällä itsellään on jotain hampaankolossa asian suhteen.

Tällä viikolla pääsen aloittaan terolutit taas vuodon aikaansaamiseksi ja viikon päästä alkaa sumuttelu Suprecurilla. Jännittää vähän millaiset ihanat oireet jälkimmäisenä mainittu aiheuttaa ja mahtaako se vaikuttaa seuraavien menkkojen alkamiseen. Pitää yrittää olla kauheasti ajattelematta asiaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Muutenkin kun mieli tahtoo seikkailla vähän asioiden edelle ja välillä meinaa olla liian varma olo onnistumisesta. Mitenhän sitä osaisi suhtautua sillä tavalla sopivan positiivisesti, mutta kuitenkin jalat maassa.. liian vaikea yhtälö?