Näytetään tekstit, joissa on tunniste hämmennys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hämmennys. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. tammikuuta 2011

Alkuraskauden ultrassa

Jännittyneenä suuntasimme tänään ultraan, tai no mieheni ainakin väitti olevansa rauhallinen, mutta itse olin kyllä kaukana siitä. Lisäksi oltiin niin viime tingassa paikalla, että se hermostutti vielä lisää. Onneksi pitivät kiinni siitä, että ajat eivät aina pidä paikkaansa, joten ehdittiin hetki hengähtää.

Lääkäri naurahti vointia tiedustellessa, kun vastasin että hermostuttaa, mutta muuten hyvää kuuluu. Kerroin niistä pienistä oireista mitä on ollu ja sitten sainkin käskyn hypätä pedille.

Ultraustilanne ei ehtinyt tuntumaan piinavan pitkältä, koska hyvinkin pian näkyville saatiin pienen pieni kaverimme, jonka sydän sykki :) "Tuuheatukkainen" mieheni nimesin kaverin nupopääksi ja meinas, että on selvästi isäänsä tullut. Kokoa pienellä oli tasan 1cm ja vastasi viikkoja 7+1. Oikeastihan nyt on jo 7+3, mutta ei alettu laskettua aikaa siirtämään parin päivän heiton takia.

Nyt on taas sellainen puulla päähän lyöty olo ja vähän hämmentyneenä kuuntelin pukiessani, kun lääkäri selitti miehelle muista raskauden aikana tehtävistä ultrista. Sain käskyn soittaa neuvolaan ja se onkin heti tässä seuraavana asialistalla. Sitten hoitaja vielä tarkisti papereista pakkasalkiotilanteen ja puhui, että sitten vuoden päästä synnytyksestä ja imetyksen loputtua voi ottaa yhteyttä. En tiedä, ihanko oikeasti ne puhui minusta samassa yhteydessä noiden asioiden kanssa. Hämmentävää..

Laitoin tuonne sivulle tommosen laskurinkin, niin ei tarvi tähän perään muistaa pistää missä mennään.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Puulla päähän lyötynä

"Kävitte aamulla täällä verikokeessa ja se on positiivinen, olette raskaana. Onneksi olkoon!"

Ei siihen paljon muuta tarvittu, että sai tämän naisen hölmistymään. Olin ihan varma, että tulos on negatiivinen ja sanoinkin hoitajalle, että on tuntunut siltä, että menkat alkaa. Mutta se on kuulemma ihan normaalia alkuvaiheessa siinä kohtaa, kun menkkojen pitäs alkaa. Tiesinhän minä sen, sen verran monet alkuraskauden oireita-keskusteluketjuja lukeneena. Mutta en ajatellut, että se mun kohdalla olisi mahdollista. Se, että mulle tulisi tuollaisia alkuraskauden oireita.. muista oireista en oikein tiedä.
Tissit on vähän arat olleet viimeiset pari viikkoa (oon selittäny lugeilla),
Vessassa oon ravannu yölläkin (mutta tottakai sillä määrällä mitä on tullu juotua vettä hyperin pelossa), Hikoilu (okei, no se on jossain määrin ollut poikkeuksellista.. mutta on liittynyt aiemminkin siihen, että menkat alkaa. Tosin nyt sitä on ollu jatkuvasti, ei pelkästään öisin..)
Mielialat on heitelly ja oon saanu ihan kunnon itkukohtauksia (IVF on ollu todella rankka henkisesti ja tää odottaminen.. yllättääkö ketään, jos vähän on tunteet pinnassa?)

Hoitaja varas mulle ajan alkuraskauden ultraan, joka on ens kuun lopulla. Viikkoja pitäs olla sillon 7+3 eli sykkeenkin pitäs kuulua.. Ei kai se auta kuin mennä sinne asti uskoen, että tämä on oikeasti totta. Että tuolla mun sisällä on joku pieni ihmisenalku.

Neiti Kevät ja Untamo 4+0 (viikotkin piti netistä tarkistaa, kai ne on noin?)