Tapaninpäivän turvotukset

Turvotus on jälleen palannut kuvioihin, mutta nyt sitä ei kyllä voi selitellä millään muulla kuin jouluruuilla ja -herkuilla. Ja niitähän on tullut syötyä, onneksi ostin itselleni lahjaksi pehmoisen oloasun. Joustavat housut ja huppari ovat olleet viime päivien vaatetukseni ;)

Joulu kaksin meni hyvin ja rennoissa tunnelmissa. Kotoa opittuja perinteitä noudattaen katsoimme joulurauhan julistuksen, kävin kävelyllä koiran kanssa ennen saunomista. Ja saunapuhtaina sitten vielä valmisteltiin loput ruuat. Mieheni paistoi meiän luomukinkkumme ja siitä tuli varsin maistuvaa, äitini reseptillä tehtiin porkkanalaatikkoa ja muut laatikot hommasimme valmiina. Rosollin määrä oli ehkä hieman yliarvioitu, kylmäsavulohta olisi voinut olla enemmänkin. Kaiken kaikkiaan ihania jouluruokia, joita söimme keittiössä kynttilän valossa. Sitten avattiin lahjat, joita niitäkin oli kertynyt ihan mukava määrä, kun anoppilasta oli tullut iso paketillinen joululahjoja. Toki olimme myös toisillemme ostaneet muutamat lahjat.
Tämä on ollut kyllä mukavaa, rentoa yhdessäoloa.

Huomenna aamulla verikokeeseen. Toivottavasti vastaus on joko selvästi raskaana tai ei raskaana, eikä mitään epäselvää siltä väliltä. Illalla hyppään junaan ja matkustan joulunjatkoille vanhempieni ja sisaruksieni luokse. Epäilemättä lisää lahjoja on odotettavissa on siellä suunnalla :)

Tänään on muuten pp.11, vähän on tuntunut menkkamaista oloa ja lugejen näyttää tulleen jotain rusehtavaa. Mutta noihinhan ei kiinnitetä mitään huomiota, ei varmaan ei ;)

Erilainen joulu

Tänä vuonna joulu tulee olemaan erilainen kuin ennen.
Tänä vuonna vietämme joulun ensimmäistä kertaa kaksistaan kotona, positiivisesti ajateltuna toivon, että myös viimeistä kertaa.

Aikaisempina vuosina olemme matkustaneet joko yhdessä tai minä yksin viettämään joulua vanhempieni luo ja kerran yhteisen historiamme aikana myös miehen vanhempien luo. Olen aina tykännyt joulusta ja tottunut niihin jouluperinteisiin, mitkä lapsuudenkodissani on olleet hyvin pitkälti samanlaiset aina. Tuo joulu, jonka vietimme miehen vanhempien luona, olikin tästä syystä myös erilainen joulu ;)

Teimme syksyllä jo päätöksen, että tänä vuonna toimimme näin ja varoitin äitiäni jo hyvissä ajoin, että ehtii totuttautua ajatukseen. Eipä heiltä vastalauseita tullut, ilmeisesti minulla on jo tässä iässä oikeus tehdä päätöksiä oman elämäni suhteen. Suurin syy olikin tietenkin noiden hoitojen takia, tosin jos kaikki olisi mennyt niin kuin suunniteltiin, niin tässä vaiheessahan jo tietäisimme miten kävi. Mutta koska kuviot hieman lykkääntyivät, niin tämä päätös tuntuu entistä paremmalta.

Ajattelin aluksi, että laitamme oikein kunnon joulun kotiin, mutta nyt kun olenkin ollut tässä vielä toipilaana, niin.. no ystäväni lohdutti, että kyllä se joulu tulee, valmistelimpa minä sitä tai en. Ja tottahan se on. Jouluruokia meille kuitenkin tulee, luomukinkku on laitettu tilaukseen ja porkkanalaatikkoa ajattelin väsätä itse, leivon pipareita kummankin ja torttuja miehen mieliksi. Kaupasta tarttui mukaan tänään pieni tekokuusi olohuoneen pöydälle koristeeksi. Luulen, että meidän lahjat mahtuvat sen juurelle oikein hyvin. Uskon, että tästä tulee hyvä joulu. Me syömme hyvin, vietämme aikaa yhdessä omana pienenä perheenämme, käymme metsässä kävelyllä koiran kanssa ja nautiskelemme. Ehkä sen kruunaa sitten Tapaninpäivänä tehty raskaustesti.. jos sinne asti selvitään ilman vuotoa, niin luulen että on pakko testata. Seuraavana päivänä on sitten veritestin vuoro, mutta onhan se kiva, jos osaa jo vähän varautua lopputulokseen.

Lupauduin nimittäin joulunpyhien jälkeen käymään vanhempieni luona, kaikki nuoremmat sisaruksetkin ovat siellä vielä silloin.. mitähän jos plussaankin, voi olla pokassa pitelemistä ;)

Positiivisin sekä luottavaisin tunnelmin ja jo melkein normaalissa olotilassa oleva Kristiina & Untamo pp3.

Mutkia matkassa..

..oli pienellä vauvanalullamme, joka tänään sitten kuitenkin siirrettiin kohtuun!

Kävin aamulla ultrassa ja munasarjat oli edelleen turpeat, mutta mitään nestettä ei näkyny vatsaontelossa ja oikea puoli oli kuulemma jo siis selvästi pienentynyt (sieltä puoleltahan tuli ne huimat 37 munarakkulaa). Ja koska olonikin oli olosuhteisiin nähden hyvä, niin lääkäri päätti että siirto tehdään. Myöskään se verikoearvo ei ollut hälyttävä.

Ajattelin, että siirto on varmaankin hyvin nopea ja helppo toimitus, enkä miestäkään pyytänyt henkiseksi tueksi. Vaikka käytävällä mua vastaan tulleet "tutut kasvot punktiopäivältä" näyttivät ottaneen miehen mukaan. Ilmeisesti ajat siirtoon meni siinä järjestyksessä, kun oltiin maanantainakin, kun saapuessani hoitopaikkaan, näin pariskunnan parin vuoteen päästä ja sitten odotustilassa istuessa toimenpidehuoneesta poistui vieruskaverit. Hymyilin naiselle ja hän huiskutteli minulle.. näinköhän näemme joskus alkuraskauden ultrassakin siellä..

Siirto sinänsä oli varsin epämiellyttävä kokemus, ei lainkaan niin läpihuutojuttu kun olin luullut. Onneksi lääkäri jälkeenpäin lohdutti, että ei tämä yleensä ole näin vaikeaa. Toimenpiteen teki myös epämukavaksi se, että virtsarakko piti olla täynnä. Siirron aloitti ensin yksi lääkäri, joka aikansa äherrettyään ja välineitä vaihdettuaan totesi, että ei onnistu. Yritin olla rentona ja ajatella, että kyllä tämän joskus täytyy loppua. Keskityin taas hengittämiseen, mistä sain kehuja maanantainakin. Jotain hyötyä useista pilates-tunneista ja sen hengitystekniikasta. Lopulta lääkäri luovutti ja kutsui paikalle toisen lääkärin, joka sitten kans reittiä etsittyään lopulta sai kun saikin alkion perille. Hoitajat oli tuttuja maanantailta ja aivan ihania kummatkin, he jutteli ja yrittivät saada varmastikin mun ajatuksia muualle toimenpiteestä ja toinen silitteli olkapäästä ja kertoi aina milloin voi tuntua vähän enemmän.
Oikeastaan varsinaista kipua ei tuntunut kuin kerran, muuten lähinnä vaan epämiellyttävää tunnetta siitä, että paikkoja roplataan. Jälkimmäinen lääkäri oli mainio tapaus, totesi mm. siirron jälkeen, että "nyt seuraavan 3-5 päivän aikana se alkio joko tarttuu kiinni tai sitten ei, mutta sinä itse et voi tehdä asialle yhtään mitään. Pissalle voit mennä tästä suoraan, eikä se sieltä ulos tule." Jälkeenpäin mietin, että herkempi ois voinu loukkaantua tuosta, kyllähän minä vaikka ensikertalainen olinkin, niin tiesin tuon. Mutta mua lähinnä nauratti :) Pyysin myös tätä lääkäriä piirtämään kartan seuraavaa kerta varten, niin ei ole niin hankalaa.

Mutta nyt siis ollaan raskaana kunnes toisin todistetaan. Sen ajatuksen voimalla yritän mennä, veritesti on  27.pvä ja katotaan jos sitä ennen teen testin kotona. Kerätyistä munasoluista 18 oli ollut kypsiä ja 9 oli lähtenyt hedelmöittymään. Yksi alkio oli siirretty pakkaseen ja toinen on nyt kyydissä, 7 on vielä tarkkailussa, että josko niistäkin ois johonkin. Melkoinen kato siis kävi ja kyllähän se harmitti, nyt toivon onnistusmista kahta kovemmin, en mä ihan heti haluaisi tähän lähteä uudestaan. Vaikka kaiken kaikkiaan ei tästä nyt niin huonot muistot jääny. Hoitopaikan lääkärit ja erityisesti hoitajat oli kyllä kaikki tosi ihania ja varmasti lähetän kiitoskortin, jos tämä onnistuu. Mutta toki muutenkin ois voinu kiittää siitä kaikesta mitä ovat tehneet.

Huomisesta eteenpäin pääsen sitten tutustuun Lugeihin, ei olekaan aikasemmin tarvinu niitä käyttää.

-Neiti Kevät ja Untamo pp0