..oli pienellä vauvanalullamme, joka tänään sitten kuitenkin siirrettiin kohtuun!
Kävin aamulla ultrassa ja munasarjat oli edelleen turpeat, mutta mitään nestettä ei näkyny vatsaontelossa ja oikea puoli oli kuulemma jo siis selvästi pienentynyt (sieltä puoleltahan tuli ne huimat 37 munarakkulaa). Ja koska olonikin oli olosuhteisiin nähden hyvä, niin lääkäri päätti että siirto tehdään. Myöskään se verikoearvo ei ollut hälyttävä.
Ajattelin, että siirto on varmaankin hyvin nopea ja helppo toimitus, enkä miestäkään pyytänyt henkiseksi tueksi. Vaikka käytävällä mua vastaan tulleet "tutut kasvot punktiopäivältä" näyttivät ottaneen miehen mukaan. Ilmeisesti ajat siirtoon meni siinä järjestyksessä, kun oltiin maanantainakin, kun saapuessani hoitopaikkaan, näin pariskunnan parin vuoteen päästä ja sitten odotustilassa istuessa toimenpidehuoneesta poistui vieruskaverit. Hymyilin naiselle ja hän huiskutteli minulle.. näinköhän näemme joskus alkuraskauden ultrassakin siellä..
Siirto sinänsä oli varsin epämiellyttävä kokemus, ei lainkaan niin läpihuutojuttu kun olin luullut. Onneksi lääkäri jälkeenpäin lohdutti, että ei tämä yleensä ole näin vaikeaa. Toimenpiteen teki myös epämukavaksi se, että virtsarakko piti olla täynnä. Siirron aloitti ensin yksi lääkäri, joka aikansa äherrettyään ja välineitä vaihdettuaan totesi, että ei onnistu. Yritin olla rentona ja ajatella, että kyllä tämän joskus täytyy loppua. Keskityin taas hengittämiseen, mistä sain kehuja maanantainakin. Jotain hyötyä useista pilates-tunneista ja sen hengitystekniikasta. Lopulta lääkäri luovutti ja kutsui paikalle toisen lääkärin, joka sitten kans reittiä etsittyään lopulta sai kun saikin alkion perille. Hoitajat oli tuttuja maanantailta ja aivan ihania kummatkin, he jutteli ja yrittivät saada varmastikin mun ajatuksia muualle toimenpiteestä ja toinen silitteli olkapäästä ja kertoi aina milloin voi tuntua vähän enemmän.
Oikeastaan varsinaista kipua ei tuntunut kuin kerran, muuten lähinnä vaan epämiellyttävää tunnetta siitä, että paikkoja roplataan. Jälkimmäinen lääkäri oli mainio tapaus, totesi mm. siirron jälkeen, että "nyt seuraavan 3-5 päivän aikana se alkio joko tarttuu kiinni tai sitten ei, mutta sinä itse et voi tehdä asialle yhtään mitään. Pissalle voit mennä tästä suoraan, eikä se sieltä ulos tule." Jälkeenpäin mietin, että herkempi ois voinu loukkaantua tuosta, kyllähän minä vaikka ensikertalainen olinkin, niin tiesin tuon. Mutta mua lähinnä nauratti :) Pyysin myös tätä lääkäriä piirtämään kartan seuraavaa kerta varten, niin ei ole niin hankalaa.
Mutta nyt siis ollaan raskaana kunnes toisin todistetaan. Sen ajatuksen voimalla yritän mennä, veritesti on 27.pvä ja katotaan jos sitä ennen teen testin kotona. Kerätyistä munasoluista 18 oli ollut kypsiä ja 9 oli lähtenyt hedelmöittymään. Yksi alkio oli siirretty pakkaseen ja toinen on nyt kyydissä, 7 on vielä tarkkailussa, että josko niistäkin ois johonkin. Melkoinen kato siis kävi ja kyllähän se harmitti, nyt toivon onnistusmista kahta kovemmin, en mä ihan heti haluaisi tähän lähteä uudestaan. Vaikka kaiken kaikkiaan ei tästä nyt niin huonot muistot jääny. Hoitopaikan lääkärit ja erityisesti hoitajat oli kyllä kaikki tosi ihania ja varmasti lähetän kiitoskortin, jos tämä onnistuu. Mutta toki muutenkin ois voinu kiittää siitä kaikesta mitä ovat tehneet.
Huomisesta eteenpäin pääsen sitten tutustuun Lugeihin, ei olekaan aikasemmin tarvinu niitä käyttää.
-Neiti Kevät ja Untamo pp0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti